Auli Muurinen-Kitula

Akvarellisti ja öljyvärimaalari

Tervetuloa kotisivuilleni!


Olen syntynyt Turun saaristossa Kakskerrassa 1948. Piirustus ja maalaaminen ovat kuuluneet elämääni aina. Se, että teen joskus tauluja, oli myös salainen haaveeni lapsesta asti. Taideopinnot aloitin Turun Suomenkielisessä Työväenopistossa 1976. Muutettuani Helsinkiin 1980 jatkoin opiskelua Helsingin Työväenopiston Taidekeskuksessa seitsemän vuoden ajan. Akvarellimaalauksen aloitin vasta 1990 lopulla. Minulla on ollut mahdollisuus opiskella hyvien opettajien ja taiteilijoiden johdolla niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Maalaan lähes joka päivä ja tälläkin hetkellä opiskelen eri opettajien johdolla säännöllisesti. 

Kukkien ja maiseman herkkyys ja aitous puhuttelee minua eniten, siksi niitä maalaankin mieluiten. Asetelmat ja muotokuvat ovat aina haastavia, niitä useimmiten teen tilauksesta. Olen pitänyt lukuisia näyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Pyrin itse viettämään aikaa näyttelyissäni sekä keskustelemaan ihmisten kanssa maalauksista ja niiden aiheista.
Etsi