CV
Auli Muurinen-Kitula
Olen syntynyt Turun saaristossa Kakskerrassa 1948. Piirustus ja maalaaminen ovat kuuluneet elämääni aina. Se että teen joskus tauluja, on myös ollut salainen haaveeni lapsesta asti.
Taideopinnot Turun Suomenkielisessä Työväenopistossa 1976 - 77. Muutettuani Helsinkiin 1980, jatkoin öljyvärimaalauksen opiskelua Helsingin Työväenopiston Taidekeskuksessa seitsemän vuoden ajan. Vuoden 1990 loppupuolella siirryin myös akvarellimaalaukseen, joka osoittautui erittäin haasteelliseksi ja herkkyydessään kiehtovaksi, laji jossa haastetta riittää joka päiväksi.
Minulla on ollut mahdollisuus opiskella hyvien opettajien ja taiteilijoiden johdolla, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Niistä kaikista olen kiitollinen. Nykyisin maalaan lähes päivittäin ja jatkan myös opiskelua säännöllisesti, mm. Helsingin Aikuisopistossa.
Kukkien ja maisemien herkkyys ja aitous puhuttelee minua eniten, siksi niitä maalaankin mieluiten. Henkilö -ja muotokuvat ovat aina haastavia, niitä useimmiten teen tilauksesta.
Olen pitänyt lukuisia näyttelyitä Suomessa, joitakin myös ulkomailla. Pyrin itse olemaan aina läsnä näyttelyissäni, jolloin saan kontaktin maalauksistani kiinnostuneisiin henkilöihin ja voin keskustella heidän kanssaan teoksista ja niiden aiheista.
Taideopinnot:
- Turun Suomenkielinen Työväenopisto 1976-77
- Helsingin Työväenopiston Taidekeskus 1981-87
- Tapani Kiipan akvarellikurssit 2003,2004,2005,2006
- ART-Maaria-seuran kesäkurssi Turku 2006
- Taidegrafiikka Helsinki 2007
- Evald Okase Muuseum Haapsalo Viro 2008
- Akvarellikurssi Pühajärve Viro 2009
- Kiinalaisen pensselimaalauksen peruskurssi Helsinki 2009
- Huittisten seudun Kansalaisopisto Harjavalta 2012
- Helsingin Taideseura kesäkurssi Suomenlinna 2013
- Helsingin Aikuisopisto akryyli kurssi 2013
- Helsingin Taideseura kurssikeskus Kaapelitehdas 2014-15
- Helsingin Aikuisopisto akvarellikurssi 2015
- Helsingin Aikuisopisto Torstaipiirtäjät 2015- 2018
Jäsenyydet ja luottamustoimet:
Suomen Taideyhdistyksen jäsen vuodesta 1986-
Suomen Akvarellitaiteenyhdistys ry:n jäsen v. 2005-2017
- hallituksen jäsen v. 2011-2014, 2016
- hallituksen varapuheenjohtaja v. 2012-2014
- näyttelytoimikunnan jäsen v. 2008-2011
- näyttelytoimikunnan puheenjohtaja v. 2011
Haagan Taideseura ry, jäsen v. 2013-2015
Turun Sunnuntaimaalarit, jäsen v. 2013-2015
Akvart- galleriaosuuskunnan hallituksen jäsen ja rahastonhoitaja vuosina 2009-2010
Yksityis- ja yhteisnäyttelyt
- 2008, Elämäni poluilta, Galerie Catherine Bajar, Helsinki yksityisnäyttely
- 2010, Muistoja ja mielikuvia, Akvart Galleria, Helsinki, yhteisnäyttely
- 2012, Akvarelli- ja öljyvärimaalauksia, ARS-sana pajagalleria, Helsinki, yksityisnäyttely
- 2012, Maaemon huuto, galleria Fogga, Helsinki yhteisnäyttely
- 2013, City Hybrids galleria Fogga, Helsinki yhteisnäyttely
- 2013, 10+1 Varsinais-Suomesta akvarelleja, galleria Levola, Perniö, yhteisnäyttely
- 2013, Hiljaisuus puhuu, galleria Fogga, Helsinki yhteisnäyttely
- 2014, Keväinen rapsodia, Kanneltalon galleria, Haagan Taideseura, Helsinki
- 2014, Maalauksia vuosien varrelta, Pakila-koti Helsinki, yksityisnäyttely
- 2014, Lapsuuden maisemissa, Brinkhallin kartano, Turku Kakskerta, yksityisnäyttely
- 2015, Helsinki, Urbaani kuiskaus, Kaapelitehdas, Haagan Taideseura Helsinki,
- 2016, Northern Light- ryhmänäyttely Fogga de Málaga Espanja
- 2016, Oranssi-näyttely, Rööperin Taidesalonki Helsinki
- 2017, Siveltimen satoa, Yhteispihan kerhohuone Länsi-Pasila Helsinki, yksityisnäyttely
- 2018, 40 v. Juhlanäyttely, Yhteispihan kerhohuone Länsi-Pasila Helsinki, yksityisnäyttely
Suomen Akvarellitaiteen Yhdistyksen yhteisnäyttelyt, joihin olen osallistunut
- 2006, Minun Helsinkini, Sanomatalo Helsinki, jyrytetty
- 2008, Satama ja Meri, Suomen Joutsen, Turku v. 2008, jyrytetty
- 2009, Suven suhinaa, Rantasalmi
- 2010, Suven suhinaa, Tammisaari
- 2011, Suven suhinaa, Tammisaari
- 2011, Turun aluenäyttely, Liedon vanhalinna
- 2012, Suven suhinaa, Akvart Galleria Helsinki
- 2012, Siveltimen sato, Emil Cedercreutzin museo Harjavalta
- 2013, Suven suhinaa, Tallinna
- 2014, Merelle till havs, Suomenlinna Helsinki, jyrytetty
- 2014, Suven suhinaa, Akvart Galleria, Helsinki
- 2015, Minun Helsinkini, Kaapelitehdas Helsinki, jyrytetty
- 2016, Suven Suhinaa, Tammisaari
Viipurin taiteilijaseuran näyttelyt
- 2008, Sanomatalo Helsinki, jyrytetty
- 2009, Erik Cedercreutzin museo Harjavalta, jyrytetty
Kansainväliset näyttelyt
- 2011, VI International Biennale Art-Bridge-Watercolor, Pietari
- 2016, Northern Light- ryhmänäyttely, galleria Fogga de Málaga, Espanja
Teokset julkisissa tiloissa:
- Helsingin OP Pankki, Helsinki
- Kaisaniemen Konsultit, Helsinki
- Leanportin Hammaslääkäriasema, Helsinki
- Poliisikorkeakoulu, Tampere
Teoksiani on lukuisissa yksityiskodeissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, joista kaukaisimmat ovat Espanjassa, Saksassa, Uudessa-Seelannissa, USA:ssa ja Kanadassa.
Päivitetty 20.7.2020